Ville Kopra Tämä on Koobran sivallus

Työlinja vai Lindströmin pihvi?

Perussuomalainen työministeri Jari Lindström on ehdottanut lakiuudistusta, joka päästäisi yli 60-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät eläkkeelle erillispäätöksellä. Ehdotus toistaa nk. Lex Taipaletta, jota demarien boheemi lääkärikansanedustaja Ilkka Taipale esitti jo Lipposten hallitusten aikana ja sai lopulta läpi. Myös nykydemarit ovat lakia ehdottaneet ja Vasemmistoliitossa on oltu myös peukuttamassa ajatusta muistuttaen, että todellinen idean isä olisi ex-ministeri Claes Andersson

Toimenpide koskisi joitakin tuhansia ihmisiä, joilla epäilemättä on suuria työllistymisvaikeuksia. Suorat kustannukset jäisivät kymmeniksi miljooniksi. On helppo ymmärtää, että työmarkkinoilla tämän kohderyhmän osaaminen ei mene enää helpolla kaupaksi. 

Sosiaalipolitiikan reformeja on aina ajateltava isompaa taustaa vasten ja punnittava niihin liittyviä vaikutussuhteita ristiin. Mielestäni Lex Lindströmin iso kysymys kuuluu, onko tämä se linja, jolla Suomea jatkossa rakennetaan? Jos jollakin ryhmällä, olkoon se nyt ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät, seuraavaksi ehkä maahanmuuttajat, vajaatyökykyiset, päihdeongelmaiset, luottohäiriöiset, on suuria vaikeuksia työllistyä, lähdetäänkö siitä, että tämä ryhmä maksetaaan rahalla ulos työmarkkinoilta?

Signaalivaikutus olisi mielestäni täysin väärä. Pian tarvittaisiin uusi paketti, ehkä hieman nuoremmille, ja ennen pitkää 50+ -vuotiaat asennoituisivat työttömyyteensä siitä näkökulmasta, jokohan kohta tulisikin uusi Lex Lindstöm, Taipale, Claes Andersson. Ikäihmisten määrän lisääntyessä väestössä Pandoran lipasta olisi pian vaikea tukkia.

Nk. työttömyysputki ollaan eläkeuudistuksen myötä vihdoin poistamassa. Taloudelliset tutkimukset putken (= mahdollisuus tietylle ikäryhmälle jatkaa ansiosidonnaisten eläkkeelle asti) vaikutuksista osoittivat yksiselitteisesti, että putki veti porukkaa sisäänsä suurella imuteholla.

Lex Lindströmin kannustinvaikutukset olisivat samankaltaisia: sen sijaan että 60 vuotta lähestyvät ansiosidonnaisella olevat etsisivät aktiivisesti töitä ja harkitsisivat esim. muuttoa toiselle paikkakunnalle, he jäisivät odottamaan puolueiden lupailua uusista poikkeuslaeista seuraavien vaalien alla. Töitähän Suomessa on, avoimia työpaikkoja tälläkin hetkellä lähes 40 000 ja määrä kasvaa lähes 10 prosentin vuosivauhtia.

Lex Taipale olisi inhmillinen lakiuudistus, joka helpottaisi tuhansien suomalaisten elämää. Miksi siis vastustaa sellaista? Siksi, että se on hyvien aikojen laki. Sellaisten aikojen, jolloin yhteiskunnalla on runsaasti työikäistä työvoimaa, työvoiman määrä kasvaisi ja julkinen talous olisi lähellä tasapainoa. Tällaisessa Suomessa saattaisin kannattaa jotakin versiota Lex Lindströmistä.

Sipilän hallituksen ohjelmassa on hahmoteltu kehikkoa, jolla noin 10 miljardin kestävyysvaje saataisiin hallintaan. Kevään 2015 jälkeen puhe on fokusoitunut lähinnä säästöihin. Kovin vähän on ollut pohdintaa siitä, kuinka työn kysyntää, tarjontaa ja kohtaantoa saataisiin konkreettisesti parannettua.

Keskeinen väylä kestävyysvajeen selättämiseksi olisi valita työlinja. Linjavalinta tarkoittaisi, että periaate pätee yleisesti, erilaisten enemmän ja vähemmän hankalien kysymysten kohdalla. Työn tarjontaa lisättäisiin niin nuorissa, keski-ikäisissä kuin ikääntyneissäkin, ja kannustettaisiin ihmisiä liikkumaan sinne, missä työtilaisuuksia tarjotaan. Kun on linja, mennään sen mukaan. Nyt ei ole – ei hallituksessa eikä oppositiossa.

Työlinja tarkoittaisi, että poliittinen päätöksentekijä hakisi aina ratkaisuja, jotka tekisivät työn tekemisestä ja teettämisestä entistä helpompaa yritysten ja työnhakijoiden näkökulmasta. Resursseja ohjattaisiin aktiivitoimenpiteisiin, asuntotuotantoa lisättäisiin systemaattisesti kasvukeskuksissa ja työn tekemisen kannustinloukkuja purettaisiin.

Työlinjan valitseminen tarkoittaisi myös sitä, että vaikeasti työllistyvien ryhmien kohdalla ei rakennettaisi erityisjärjelyjä, jotka ohjaisivat työikäiset ihmiset passiivisen sosiaaliturvan varaan. Ei annettaisi periksi työttömyydelle. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän JarmoHalttu kuva
Jarmo Halttu

Minua alkaa nyppimään tämä työtähän on tarjolla ja blogistin puheiden myötä se lisääntyy 10% tai jotain, mutta minkälaista se työ on jota tarjotaan? A studiossa maanantaina joku valopää "työnantaja" kehuskeli että maksaa 1-2€/ tunti työntekijöille ja oli ylpeä siitä. Olemmeko jossain Intiassa tai Vietnamissa? Miten tulee toimeen tai edes syö 1€/ tuntipalkalla? Ovatko työnantajat tulleet hulluiksi? 1 € tunti tarkoittaa 168€ per kk. Eihän sillä saa edes ruokaa yhdelle ihmiselle? Haloo?

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Tämä olikin mielestäni valaiseva laskelma miten vähän lisätuloa per tunti saa jos työttömyystuesta siirtyy työelämään.
Toisinpäin euro per tunti ja on pelkkää vapaa-aikaa.

VAPAA-AIKA MAKSAA ENEMMÄN KUIN TYÖAIKA.

Risto Laine

"Resursseja ohjattaisiin aktiivitoimenpiteisiin, asuntotuotantoa lisättäisiin systemaattisesti kasvukeskuksissa ja työn tekemisen kannustinloukkuja purettaisiin."

aktiivitoimenpiteet tietää veronkorotuksia, ehkä kulutusverot jne, tuskin sentään lainaa taas. Asuntotuotanto kasvukeskuksissa tietäsi kalliita asuntoja ja aktiivitoimenpiteisiin joutuva henkilö joutuu turvautumaan asumistukiin tai mikälie toimeentulotukiin.

Ilmaisia lounaitahan ei ole.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Vai että pitäisi vanhojen ihmisten lähteä jonkun huu haa työpaikan perässä muuttamaan paikkakuntaa ja kenties myymään asuntonsa jne. Sosiaalidemokraatit ovat olleet ehkä pisimpään Suomen hallituksissa päättämässä asioista, ettekä ole saaneet asioita kuntoon. Miksi?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Täyttä sekoilua Kopralta. Eivät ansiosidonnaisella olevat voi olla missään järkevässä mielessä pitkäaikaistyöttömiä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Blogisti voisi kertoa tän sille vähän yli kuuskymppiselle, viis vuotta työttömänä olleelle hieman alkoholisoituneelle "työnhakijalle".

Ei muutakuin pirteänä etsimään työtä, sitähän pilvin pimein tarjotaan tämän ikäisille.

Tass tulee esiin se tosiasia, että näitä kirjoituksia on helppo kirjoittaa kun tietoa oikeasta elämästä ei ole yhtään.

Käyttäjän villekopra kuva
Ville Kopra

Ymmärrän kyllä, että työtä ei välttämättä "tarjota" eikä sitä ehkä löydy kotikulmilta. Toivoisin kuitenkin sellaista politiikkaa, jossa pyrittäisiin johtamaan työnhakijoita ja työtä paremmin yhtään, ei irralleen.
Olisi myös kiinnostavaa tietää, mitä esim. Seppo Leskinen käsittää "vanhalla ihmisellä" tai "huuhaa -töillä".

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kerroppa mummille miten ajattelit jakaa työtä näille ja yli 60v?
työ­ ja elinkeinotoimistoissa
oli kaikkiaan 664 900 työnhakijaa,

Kun sopeutumiseläkkeellä on 40v lähtien 5 000e/kk sopeutumassa eduskunnasta putoamiselle ,niin miten yhdenvertaisuuslaki toteutuu tuossa?

Kun tuttavani 59v rakennus -siivoja oli kuntoutettavana ,työttömänä hänelle etsittiin työtä mitä hän voisi vielä tehdä?
Hänellä oli paha nivelreuma.Kädet aivan koprassa ja kipuja käsissä .Onko järki kadonnut päättäjiltä?
Kun työnvälityksen johtaja kertoo STT että on satojatuhansia välityksen listoilla joille ei enää tarjota työtä.
Eläkepääsyä odottavia,työkyvyttömyysläke päätöstä odottavia,moniongelmaisia.
Niin onko oikein nöyryttää heitä sossun tukiluukulla vuosia minimi elannolla.

Toimeentulotuki on jäljessä 50% hintatasosta. EU huomauttanut siitä jo 3 kertaa.

Eikä tarvitse olla muuta kuin talonpoikaisjärkeä myös sen jälkeen kun pääsee Arkadianmäelle.

Antti Kantola

Kyllä tuo on totuuden mukainen viesti että 60-vuotiaat ulos työmarkkinoilta. Itseen uutta työtä saanut 55-vuotiaanakaanm enkä päässyt edessiivousallle koulutukseenkaan saati sitten työhän, vaikka jatkuvasti oli avoinna paikkoja työkkärissä. Epävirallisesti toki selostivat ettei syy ollut minussa itsessäni.

Annetaan 40 000 nuorelle mahdollisuus työhön / ammatin vaihtoon, kun nyt on joka tapauksessa murroksessa kaikki toimeentuloon ja tuottamiseen liittyvä. Rakennemuutos on väistämätön ja täytyy myöntää, ettei 60-vuotias kelpaa kuin vain johtoasemiin ja politiikkaan.

Käyttäjän MarjattaLaiho kuva
Marjatta Laiho

On pöyristyttävä ajatus, että juuri vanhat ja ehkä jo jonkin verran vaivaiset ihmiset pakotettaisiin lähtemään kotiseudultaan uppo-outoon ympäristöön, jossa ei olisi ketään tuttua lähimaillakaan! Eihän nuorillekaan ole töitä tarjolla "kasvukeskuksissa", joissa olisi ollut hyvinkin vuosikymmeniä aikaa "lisätä asuntotuotantoa systemaattisesti".

Yhteiskunnnan päättäjien tehtävä olisi sovitella palapelin osat sopusointuiseksi kuvaksi, jossa yhdenkään kansalaisen ihmisoikeuksia ei kyseenalaistettaisi. Taajamiin keskittyminen jatkuu vääjämättä. Asuntotuotannon pitäminen väkisin riittämättömänä on tietoinen päätös, joka suo joillekin harvoille mahdollisuuden rikastumiseen toisten ahdingon kustannuksella. Tämä "asuntopolitiikka" verottaa koko ajan tarpeettomasti "yhteisestä kassasta" asumistukena ym. lisää noihin samoihin taskuihin.

Olen nähnyt 46-vuotisen työurani aikana monien sairaiden ikääntyneiden ihmisten kärvistelevän vuodesta toiseen hylkäävien eläkepäätösten kanssa samalla kun terveet ja työintoiset ovat työttöminä. Varmasti yli 60-vuotiaissa työttömissä on sellaisia, joille olisi järkevää myöntää työkyvyttömyyseläke keveämmin perustein kuin nuoremmille, mutta pelkän iän perusteella eläkkeelle tyrkkääminen on ihmisarvon halventamista. Edullisen ja toimivan ratkaisun voi tuoda perustulo, joka sallii vapaasti satunnaistenkin ansioiden hankkimisen lisäksi, eikä pakota on/off-systeemillä täydelliseen toimettomuuteen tai täydesti toimeentulonsa hankkimiseen.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Juhana Vartiaisen jättämä aukko demareissa on näköjään täytetty.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vartiainenhan siirtyi Sipilän puolelle
"Pahapaikka :Kuinka keskustakin rakastui Vartiaisen oppeihin"!
IL Video

Sipilän hallituksen suurin vedätys "Perustulo" 560e/kk.

työmarkkinatuen suuruus on keskimäärin 703 e/kk (21,5 x 32,68 e)
kela-16
Eli työttömiltä leikataan 143e/kk pois perustulolla,työmarkkinatuesta.

Tuki on työvelvoite ,0 eurolla työtä,tukea vastaan .

Tämähän on jo Saksassa käytetty jo vuosia. EU sovittu jo maaliskuussa 20.3-11
Kiviniemi/Kiky-sopimus.

Nyt kun perus-kepu-kok leikkaa ansiosidonnaista ,syntyy tuplasti 0 euron työntekijöitä näiden lisäksi.
TEM
Heinäkuun 2016 lopussa työ­ ja elinkeinotoimistoissa
oli kaikkiaan 664 900 työnhakijaa,
mikä on 25 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
"Aktivitoimissa" (0 eurolla) 110 000 .
Avoimia työpaikkoja 30 000

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

JK: Työssä olevat ,keskiluokka maksaa nämä veroillaan .Muut korotetuilla hinnoilla terveys +muissa palveluissa .

Seuraavaks ajetaan Kelan kaikki tuet alas.Lapsilisät,kotihoidontuet,eläkkeet ym.
Rahat ei riitä enää kuin "palkkoihin" perustuloon tuolle joukole.
SOTE myötä poistuu jo Kela-korvaukset terv.hoidossa .Omavastuut nousi jo.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Perustulo on käsittääkseni verotonta.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Marja-Liisa, otan kopin tuosta 560€/kk perustulosta.
Siinähän on 2 virhettä. Perustulon pitäisi olla kansalaisturvavakuutus, eikä sille voida määritellä mitään hintaa ennen, kuin tiedetään miten se toteutetaan.
Se kuuluu kaikille vauvasta vaariin (muoriin). Elämäntilanteiden mukaan olet nettomaksaja, tai saamapuolella.
Valitettavasti se merkitsee myös kaikkien muide sosiaali- ja työvoimatukien poistamista. Siitä huolimati, tai jopa juuri sen takia järjestelmästä tulee oikeudenmukainen, yksinkertainen ja oikeanmääräinen yksilön kohdalla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #19

Kokeilussa "perustulolla" olisi tarkoitus korvata vain kahdentuhannen 25–58 -vuotiaan työttömän peruspäiväraha tai työmarkkinatuki. Muutos nykytilanteeseen olisi se, että yksittäisistä keikoista ei tarvitsisi tehdä raporttia Kelalle.

Kokeilu ei siis koske yli 58-vuotiata pitkäaikaistyöttömiä, joista tässä ketjussa varsinaisesti on kyse.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #20

Perustulo voi olla yksi malli tulevalle, mutta on vajavainen ja mitättömän vajavainen minkään asian hoitamiseksi.
Väitän vakuutusmallini muksusta muariin toteutuvan oikeudenmukaisemmin ja tehokkaammin. Lähtöarvoisesti myös Kela poistuu, kuten myöskin nykyisen mallin mukaiset eläkejärjestelyt.

Mihinkään kokeiluhäslinkiin ei pidä lähteä. Järjestelmä kehitetään ja sen jälkeen simuloidaan ennen käyttöönottoa.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Kopran kirjoitukseen pätee vanha totuus, että on helppoa olla filosofinen kun oma maha on täynnä.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

On helppo sanoa että työn tarjontaa on lisättävä mutta käytäntö on osoittanut viimeisen 10 vuoden aikana että bullshit bingoahan se vain on.

Tälläkin hetkellä Suomessa työmarkkinat toimivat. Jokaista kunnon palkanmaksajaa ja oikeaa täysipäiväistä työpaikkaa hakee kymmenet, jopa sadat, ihmiset - paikkakunnasta riippumatta.

Se kohtaamisongelma on vain palkanmaksajien puolella. Nollatuntia, provisioliksaa sun muuta on työkkärit pullollaan mutta korkean verotuksen ja elinkustannusten maassa sellaisilla ei vain elä.

Pekka Heliste

"Nk. työttömyysputki ollaan eläkeuudistuksen myötä vihdoin poistamassa. Taloudelliset tutkimukset putken (= mahdollisuus tietylle ikäryhmälle jatkaa ansiosidonnaisten eläkkeelle asti) vaikutuksista osoittivat yksiselitteisesti, että putki veti porukkaa sisäänsä suurella imuteholla"

Työttömyyseläke poistui jo, mutta se vain lisäsi ikääntyneiden työttömyyttä, ei siis vähentänyt, kuten väität

Pitkäaikaistyöttömät ovat pääosin +50-vuotiaita.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ei eläkeputki ole poistunut. Sen ikäraja vain on noussut. 90 luvun alkupuolella siihen pääsi 53 vuotiaana. Nyt lienee raja 60v. Eli tämän jälkeen jäädessä ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle saa lisäpäivä työttömyysturvaan. Tämä päättyy, kun pääseen varsinaiselle eläkkeelle. Parhaat siis olivat tässä putkessa aikanaan yli kymmenen vuotta ennen varsinaista eläkettä. Myös ansiosidonnaisella työttömyysturvalla ollessa eläke karttuu. Pudotessa peruspäivärahalle karttuminen loppuu.

Putki olisi pitänyt poistaa 90 luvulla, jos siitä olisi jotain hyötyä halunnut. Olisi kyllä oikeudenmukaista, että jokainen tekisi töitä sinne 70v. Ei olisi, niin helppoa kaataa ongelmia tulevaisuuteen.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Kuuskymppinen työtön, joka on ollut työttömänä niin pitkään, että elelee toimeentuloluukulta saatavilla euroilla. Hän on ehkä vieraantunut monien muiden samankaltaistensa kanssa työelämästä syystä tai toisesta.
Ei hänen paikkansa ole työnhakulistoilla. Vaihtoehtoina on sos.luukku tai eläke. Mieluummin eläke.

Jukka Nieminen

Muistelen että Ilkka Taipale tosiaan matkusteli pitkin suomea kirjoittelemassa eläkepapereita pitkäaikaistyöttömille. En nyt muista juttelinko aiheesta kasvokkain pispalan päihdepäivillä vai tuliko telkkarista hänen haastattelunsa? Muisteli kumminkin että yhdellä paikkakunnalla hän kirjoitti niitä kunnantalolla mutta kun jätkät ei päässeet rollaatorilla puuportaita ylös, piti pöytä ja tuoli siirtää pihamaalle. Sanoi yhdellä olevan jopa harvinainen catch 22 -syndrooma
https://fi.wikipedia.org/wiki/Catch_22

Nämä oli niitä pitkäaikaistyöttömiä joita sitten parempi väki koettaa kovasti motivoida töihin.. :)

Sanomattakin selvää että nämä rollakaverit tulevat yhteiskunnalle halvemmiksi kun niitä makuuttaa sosiaaliturvalla eikä eläkkeellä - ja tämän takia mikään ei tule asiassa muuttumaankaan. ja näitä kauniita aatoksia voi toki heitellä mutta sehän ei muuta sitä tosiseikkaa että suomalainen yhteiskunta on aina ollut heikoimmilleen julma - ja sadistisemmaksi vaan menee.

Käyttäjän esalehtinen kuva
Esa Lehtinen

Ville Kopra, 56 v 1 kk on se maaginen ikä jonka jälkeen uudelleen työllistyminen tulee jokseenkin mahdottomaksi. Ottanet ihan oman demarisivistyksesi vuoksi selvää, miksi. Sitten mieti blogisi uusiksi!

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Ville Kopra kirjoittaa: "Töitähän Suomessa on, avoimia työpaikkoja tälläkin hetkellä lähes 40 000 ja määrä kasvaa lähes 10 prosentin vuosivauhtia."

TEMin työllisyyskatsauksen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa 32 500 avointa työpaikkaa. Ne ovat pääsääntöisesti ruuhka-Suomessa ja vain muutama tuhat mahdollistaa työstä saatavalla palkalla elämisen.

Avoimien työpaikkojen määrä on Suomessakin romahtanut nykyisen kapitalismin kriisin alusta 2008. Uusien työpaikkojen syntyminen on silmän lumetta ja työttömien rauhoittelua.

TEMin työllisyyskatsauksen salattu tieto on se, että Suomessa on laajan työttömyyden luvuilla yli puoli miljoonaa työtöntä. Tästä johtuen julkiset työttömyysturvamenot nousevat tänä vuonna jo yli 6 miljardiin euroon.

Tästä syystä Sipilän porvarihallitus haluaa alentaa työttömyysturvan kestoa ja porrastaa sen euromäärän. Eli otetaan lisää niiltä, joilta on jo otettu tärkein työvoiman uusintamisen ehto, työ.

On porvarillista propagandaa puhua työn ja tekijän kohtaanto-ongelmasta, kun jokaista normaalia työpaikkaa kohti on kymmeniä työttömiä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Duunari muista olla äänestämättä demaria, vasemmistoliittoa tai vihreitä. Mitä nuorempi olet sen tärkeämpää. Eläkeläisten ja julkisen etua ne ajavat edes hieman.

Toimituksen poiminnat