Ville Kopra Tämä on Koobran sivallus

Huomioita virkamiespuheenvuorosta

Valtiovarainministeriö (VM) julkisti 4.2 virkamiespuheenvuoron ”Uudistuva, vakaa ja kestävä yhteiskunta” tulevan vaalikauden talouspolitiikan näkymistä. Koska puheenvuoro on poikkeuksellisen laaja ja lukeminen otti aikaa, havaintojen esittäminenkin jäi valitettavasti näin loppuviikkoon.

VM esittää tulevan hallituksen talouspolitiikan ankkuriksi (peruste tai tavoite, jonka pohjalta meno- ja tulosäännöt mitoitetaan) julkisen talouden 0,5% vuosittaista ylijäämää. Julkisen velan ja BKT:n välinen velkasuhde ei ankkurina enää toimi, koska se on kuluvalla kaudella onnistuttu vakauttamaan. Kestävyysvaje on taas 10 miljardin suuruudessaan liian iso kakku. Mutta toimiiko 0,5% julkisen talouden ylijäämä käytännössä ankkurina? Epäilen. Siitä ei heti näe, mistä se on johdettu. Samoin on vaikea sisäistää, kuinka se jakautuu valtion, kuntien ja mahdollisten maakuntien sekä julkisen rahastotalouden kesken. Puolen prosentin ylijäämätavoitteelta taitaa puuttua tarina.

Jokin ankkuri on oltava, mutta tässä on tulevilla hallituspuolueille varmasti pohdittavaa.

Kahden miljardin välitön sopeutus on osatavoite yllämainittuun ankkuriin pääsemiseksi. Ajatukset pyritään ohjaamaan uusista menokohteista takaisin säästöihin, ilman että urakka olisi kohtuuttoman raskas. Nähdäkseni raportti on osattu asettaa kuluvan kevään poliittiseen maastoon.

”Kompromissiksi” saattaisi käydä, että seuraavan hallituksen uudet menolisäykset haetaan uudelleenkohdennuksin, mutta nettosäästöistä tällä kertaa laistetaan. Voi olla, että tällainen uudelleenkohdennusurakkakin on liian karkeaa kalkkia jo 8-vuotiseksi venyneiden säästötalkoiden perään. Tuleva hallitus saattaa argumentoida, että osaaminen, T&K ja työllisyyden tukeminen ovat investointeja, jotka aikanaan rahoittavat itse itsensä.

Kestävyysvajeen osalta VM on ottanut lusikan kauniiseen käteen: kyse on pitkän aikavälin painelaskelmasta, joka saattaa muuttua merkittävästi politiikan ulkopuolisten oletusten perusteella (esim. väestöennuste). Tällöin siitä yksistään ei oikein ole ohjaamaan yksittäisen hallituksen talouspolitiikkaa. Kyse on jatkuvasta urakasta. VM ei myöskään edes yritä eritellä tarkemmin toimia, joilla kestävyysvaje voitaisiin kuroa umpeen. Tavallaan tässä voi nähdä tiettyä virkamiesten neuvottomuutta hankalan sote-prosessinkin lopputuloksena. Uudistukset ovat vaikeita eikä liikoja pidä enää luvata.

VM ei esitä konkreettisia toimenpiteitä säästöjen kohdentamiseksi eikä liioin rakennepolitiikan sisällöiksi. Pääasia reilun 200 sivun raportista (jossa olisi helposti karsimisen varaa) onkin faktaa eli talouden ja talouspolitiikan säädösjärjestelmän kuvausta.

Ministeriö yllyttää vertailemaan esimerkiksi työllisyyspolitiikkaa muihin Pohjoismaihin. Esimerkki: Jos Suomessa olisi ikääntyneiden työllisyysaste sama kuin Ruotsissa, tämä tarkoittaisi lähes 100 000 työllistä enemmän. Kysymys kuuluu, kuinka ikääntyvät saataisiin työmarkkinoille? On yleisesti tiedossa, että heidän työmarkkinakelpoisuutensa heikkenee nopeasti iän kasvaessa. Ainakaan pelkkä keppi ei talkoossa riitä.

Suurin osa raportista on samaa, hyvin perusteltua virkamiestekstiä johon on aiemmin jo totuttu. Mielestäni VM on muuttanut näkökulmaansa kuitenkin erässä tärkeässä yksittäisessä kysymyksessä. Tähän asti ministeriö on kiinnittänyt ajatuksellisesti veroasteen (sitä ei saisi nostaa) ja esittänyt, että tuloverotusta tulisi keventää, jotta luotaisiin tilaa työeläkemaksun tuleville korotuksille (ilman että työn kokonaisverotus kiristyy). Nyt asetelma on muuttunut. VM esittää, että siirrytään leikkaamaan eläke-etuuksista, jotta eläkemaksuja ei enää tarvitse nostaa.

Tämä yksittäinen muutos kuvaa osaltaan sitä painetta, mitä julkisen eläkejärjestelmän tulevaan kehittämiseen liittyy. Kulut kasvavat, sijoitustuotoista ei ole takuuta, maksut ovat korkeat ja eläkeikääkin on nostettu jo niin että se nyt nelikymppisellä heiluu lähes 70 vuodessa. Mikä osa liikkuu seuraavassa eläkeuudistuksessa? Aiemmin STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on raotellut eläke-etuuksien perustuslainsuojan tarkastelua. VM asettaa tälle rintamalle yhden paalumerkin.

Tärkeä ehdotus on mielestäni poikkihallinnollisen ilmastopolitiikan valmistelu ja ennen kaikkea yhteisen tutkimusperustan luominen valmistelua varten. Ilmastopolitiikka ei ole (sen ei pidä olla) jatkossa yhden tai kahden ministeriön vastuuta.

Puheenvuorosta käy kiinnostavalla tavalla ilmi johtamisen merkitys. Suurissa toimipaikoissa käytetään parempia johtamiskäytäntöjä kuin pienissä toimipaikoissa, ja suurten yritysten sisällä pienissä toimipaikoissa käytetään parempia johtamiskäytäntöjä kuin pienten yritysten toimipaikoissa. Parhaiden käytäntöjen laajempi leviäminen myös huonomman johtamisen yrityksiin kohentaisi paitsi kyseisten yritysten myös koko kansantalouden tuottavuutta. Saattaa olla, että ammattiliittojen kokemat vaikeudet paikallisessa sopimisessa pienissä toimipaikoissa heijastuvat myös näissä VM:n tiedoissa.

Muutoin näkemykset tuottavuuden parantamiseksi jäävät yleiselle tasolle (kilpailukykyinen toimintaympäristö), eikä VM:n näkemyksistä ilmene mihin kohteisiin ministeriö olisi valmis panostamaan enemmän ja mitä kanavia pitkin. Tässäkin mielessä ratkaisun avaimet jätetään auliisti poliitikoille.

Entä kysymys siitä, saavatko virkamiehet tällaisia puheenvuoroja tuottaa? Minusta keskustelu on sikäli hassu, että ministeriöt ovat päällikkövirastoja. Valtiovarainministeri päättää viime kädessä siitä, tehdäänkö tällaisia vai ei. Toistaiseksi kaikki ministerit ovat puoluetaustastaan riippumatta näyttäneet virkamiesraporteille vihreää. Minusta hyvä näin, sillä virkamiesarviot ovat hyvää pohjamateriaalia talouspolitiikasta kiinnostuneille. Poliitikot tekevät varsinaiset päätökset, eikä tässä työnjaossa mielestäni ole Suomessa epäselvää.

Jopa käytännön työnjohtamisen kannalta saattaa olla hyvä, että korkeat virkamiehet pääsevät kertomaan omat näkemyksensä itsenäisesti. Se vähentää mahdollisesti nyrkin puristamista taskussa siinä vaiheessa, kun seuraava hallitus määrittelee talouspolitiikan linjansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Samuli Karjalainen

Mihinkö kohteisiin ministeriö olisi valmis panostamaan? Vasureille ja kepuleille porot ja Tampereen sellukattilat ovat Espoon homekouluja tärkeämpiä, vaikka Espoo on nettomaksaja. Vapaavuoren tapaiset etelärannikon järkevät kokoomuslaiset suututtavat sekä niin sanottua oikeistoa että vasemmistoa. Lapissahan tärkeintä on äänestäjille etelästä tulevien tulonsiirtojen jatkuminen puolueesta riippumatta.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Erittäin hyviä havaintoja, kiitos. Miksi kommentteja ei tule johtuu siitä, että kirjoituksesi sisälsi niin paljon tietoa, että ollaan aivan ähkynä. Jos haluat kommentointia, juttua pitää kansanomaistaa, valtionvelkamme tarkoittaa esim. niin monta koskeskorvapullollista kun menee kolme kertaa maapallon ympäri, tms!

Toimituksen poiminnat